Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Väinö Festival laajenee

Väinö Festival laajenee ensi kesänä ensimmäistä kertaa kaksipäiväiseksi tapahtumaksi. Musiikkifestivaali järjestetään 6.–7. elokuuta Kuopion Väinölänniemen uimarannalla.

Väinö Festivalilla esiintyvät ensi kesänä muun muassa Jari Sillanpää, Suurlähettiläät, Janne Hurme sekä Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden Vangit. Molempina päivinä nähdään myös Callen Elävä Jukeboxi.

– Tapahtumaan rakennetaan tanssilava, joten mikä sen hienompaa kun lavatanssit Vänärin uimarannalla vaikka Satulinnan tahtiin, sanoo festivaalijohtaja Allu Koskinen tiedotteessa.

Neljättä kertaa järjestettävän festivaalin tarkempi aikataulu ja päiväkohtaiset esiintyjätiedot ilmoitetaan myöhemmin.

Lipunmyynti tapahtumaan on käynnistynyt. Kuopio-Tahko Markkinoinnin mukaan Väinö Festival on ollut loppuunmyyty kahtena vuonna.