Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Aallot -podcast | Kuka siivoaa pyhäinpäivän kynttilät hautausmailta?

Pyhäinpäivä toi jälleen hautausmaille tuhansia kynttilöitä muistuttamaan läheisistä. Kun liekit sammuvat, moni jää pohtimaan, kuka kynttilät lopulta siivoaa pois ja mitä niille sen jälkeen tapahtuu.

Savon Aallot -podcast | Hannu Huttunen kertoo hautakynttilöistä

Ylä-Savon seurakuntayhtymän ylipuutarhuri Hannu Huttunen kertoo, että vastuu hautapaikoille tuotujen kynttilöiden siivoamisesta kuuluu lähtökohtaisesti omaisille. Käytännössä seurakunnan työntekijät huolehtivat kuitenkin esimerkiksi muistomerkeille tuoduista kynttilöistä sekä kevätsiivouksen yhteydessä hautausmaille jääneistä kynttiläjätteistä.

Huttusen mukaan omaiset pitävät hautapaikoista yleensä hyvää huolta.

– Kyllä omaiset pääsääntöisesti siivoavat tosi hyvin nykyään haudat. Ei siellä paljon palaneita kynttilöitä pyöri, hän sanoo.

Kynttilöistä syntyy kuitenkin huomattava määrä jätettä. Huttusen arvion mukaan hautausmaiden sekajätteestä jopa yli puolet voi olla kynttiläjätettä.

– Sekajätettä kertyy arviolta noin 800–900 kiloa hautausmaahehtaaria kohden, ja siitä ehkä noin 500 kiloa hehtaaria kohden saattaisi olla kynttiläjätettä, hän arvioi.

Kaikki jäte ei kuitenkaan päädy kaatopaikalle. Suurin osa kynttilöistä päätyy energiakäyttöön, mutta Iisalmessa osa käytetyistä kynttilöistä kerätään talteen ja niiden steariinijäämistä valmistetaan sytytyspaloja.

Viime vuosina hautausmaille on ilmestynyt yhä enemmän LED- ja paristokäyttöisiä kynttilöitä, mutta perinteiset hautakynttilät pitävät edelleen pintansa. Huttusen mukaan ympäristön kannalta paras vaihtoehto olisi kuitenkin kynttilälyhty, jossa käytetään vaihdettavaa kynttilää.

– Kynttilälyhty haudalla ja siihen tuommoinen kilokynttilä sisään, josta ei palamisen jälkeen jätettä jää, olisi kaikista toivottavin vaihtoehto, Huttunen sanoo.

Hän korostaa kuitenkin, että tärkeintä ei ole kynttilän tyyppi vaan muistamisen perinne.

– Kynttilät eivät ole suuri ongelma. Olennaisinta on, että ihmiset käyvät hautausmailla ja muistavat läheisiään, Huttunen toteaa.

Kuuntele koko haastattelu ja kuule, miten hautakynttilöiden siivous käytännössä hoidetaan, kuinka paljon kynttiläjätettä hautausmaille kertyy ja mikä on ylipuutarhurin mielestä ekologisin tapa muistaa läheisiä hautausmaalla.