Suomi voitti Sveitsin maalein 3–1 jääkiekon miesten Helsingin EHT-turnauksen ensimmäisessä ottelussa.
Leijonien avausmaalin iski Sveitsin liigassa syksyn aikana hurjaa jälkeä tehnyt 24-vuotias Roby Järventie. Järventie pääsi Sveitsin harhasyötön jälkeen nokakkain Sveitsin maalivahdin kanssa ja pisti kiekon varmasti maaliin. Järventie veivasi myös Suomen kolmannen maalin ottelun viime hetkillä.
Järventie johtaa Sveitsin liigan pistepörissä tehtyään 18 ottelussa Ambri-Piottan paidassa tehopisteet 11+15=26.
Suomen Mikko Lehtonen sai jo reilun viiden minuutin pelin jälkeen kiekon verkkoon, mutta Suomi otti tilanteessa rangaistuksen juuri ennen maalin syntymistä.
Toisessa erässä Suomen toisen maalin teki puolustaja Axel Rindell. Maaliin syöttöpisteet saivat Juho Lammikko ja Benjamin Rautiainen.
Sveitsin kavennusmaalin teki Rodwin Dionico.
Leijonien maalilla voitossa torjui Kari Piiroinen.
Suomi kohtaa lauantaina Helsingissä Tshekin ja sunnuntaina isänpäivän ottelussa Ruotsin.
Juttua päivitetty kello 20.03: Päivitetty tilanne toisen erän jälkeen.
Juttua päivitetty kello 20.55: Päivitetty juttua kolmannen erän jälkeen.
Juttua päivitetty kello 21.20: Korjattu kolmannen maalin tekijäksi Roby Järventie. Maalia ei siis tehnyt Oliwer Kaski, kuten tulospalvelussa aiemmin väitettiin.